Blogi
15.2.2010
hail_chant
Helsinkiläistyneet Kemiläiset tulivat nauhoittamaan rumpua ja bassoa, mutta lähtivät onnistuneitten live-ottojen kanssa joissa tallentui soittamisen fiilis kitaroineen päivineen…
Rumpujen lisäksi nauhoitimme siis myös basson ja kitarat. Basso re-ampattiin myöhemmin käyttäen studion Novik-merkkistä venäläistä putkivahvistinta ja vanhaa 4*12” komeroa. Kitaravahvaimet sijaitsivat kopissa ja keittiössä. Kaikki soittajat olivat tottakai samassa tilassa mutta feedbackiä ei pahemmin seinän läpi pääse käyttämään…
Rummuissa käytimme taannoisen mikkitestin ainoaa toimivaa vanhaa mikkiä: Philipsin loistavaa fallistista dynaamista… Mikit ovat peräisin vanhasta kansakoulusta jostain päin suomea… Mikki päätyi jymäkän bassopuolensa vuoksi lattiatomia tallentamaan.
Klein tuchel ja groß tuchel tulivat tutuiksi pinnijärjestystä ihmetellessä mutta kyseisen Philipsin soundi on jo pelkästään pienen kolvaus tuokion ja testaamisen järjestämisen arvoinen.
Yllä oleva kuva on testistä jossa kuuntelijat toljottivat nätisti puolikaaressa Pikkugensu -nimistä puhujaa… Philips on kuvassa kolmas oikealta. sm57 ja ev:n dynaaminen olivat testissä ihan vain vertailun vuoksi.
… otsikon kirjoitusasulla haluan täsmentää kuinka tärkeää edelleenkin on nimetä tiedostot oikein. Nimien on syytä olla mahdollisimman lyhyitä, välilyönnin sijasta __ alaviivaa, ei äätä eikä öötä. Nyt on jo vuosi 2010 eikä tietokoneet vieläkään ymmärrä ihmistä, saati toisiaan.
( hmm. tuostahan saisi kivan pikku biisinaiheen: ihmisetkin käyttävät kapulakieltä jotta ymmärtäisivät toisiaan… ihminen loi laitteen ja masiinan omaksi kuvakseen… ja eivät levänneet seitsämäntenä päivänä koska ihmettelivät miksei pc kykene aukaisemaan mäkillä luotua zippiä. )
Kommentit
Philips on kuvassa kolmas oikealta. sm57 ja ev:n dynaaminen olivat testissä ihan vain vertailun vuoksi.
Bass on aina hyvä asia ennätys. Pidän ääntä rummut.
I[HTML_REMOVED]d have to agree that bass is always the best. Don[HTML_REMOVED]t forget to put a video with the music though.
What a great blog, thank you for letting me comment on it.
I adore your web-site so much; your article is so remarkable and appealing
To my mind this studio will have a great success soon
Tällä hetkellä näyttää siltä kuin Expression Engine onalkuun blogging platform siellä juuri nyt . ( mitä olen lukenut ) Sitäkö käytät blogiisi ?
Kun alun perin kommentoi klikkasin[HTML_REMOVED] Ilmoita, kun uusia kommentteja, [HTML_REMOVED] valintaruutu ja nyt joka kerta lisätään huomautus minulle on kolme sähköpostit samalla kommentti . Onko mitään keinoa voit poistaa minut kyseisestä palvelusta ? Kiitos!
Olin utelias Jos joskus harkinnutsivu sivuston ulkoasu ? Sen erittäin hyvin kirjoitettu , rakastan mitä youve got sanoa . Mutta ehkä voisithieman tiellä sisältöä , jotta ihmiset voisivat yhdistyä sen parempi . Youve gotvaltavasti tekstiä vain ottaa 1 tai kaksi kuvaa . Ehkä voisit tilaa sitä parempi ?
Arvostan kaikkiavaivaa laitat kirjoittaa tämän postauksen Studio Kuu - Blogi: hail_chant . Laitanbacklink takaisin blogiisi sivuilleni sillä mielestäni jotkut minun asiakkaat saattavat löytää se mielenkiintoista .
Kiitos jakaa niin paljon tietoa . Nyt tiedän paljon enemmän tietoa Studio Kuu - Blogi: hail_chant kuin tein ennen .
Haluan sanoa, että todella auttoi minua ymmärtämäänaihe Studio Kuu - Blogi: hail_chant
Hyvä Blogin omistaja ! Haluan kiittää teitä tarjota niin paljon hyödyllistä tietoa . Kiitos vielä kerran .
Studio Kuu - Blogi: hail_chant Onko mitä olin etsimässä . Kiitos tiedoista .
Kumppanini ja törmäsin tänne tulevateri verkkosivuilla ja ajattelin myös haistelemassa ilmaa . Pidän mitä näen joten nyt olen seuraavat sinua . Odotan löytää tietoa Web- sivun toistuvasti .
Hei ! Tiedätkö , jos ne tekevät mitään plugins avustamaan Hakukoneoptimointi ? Yritän saada blogiini sijoitus joitakin kohdistettuja avainsanoja, mutta en näe kovin hyviä voittoja . Jos tiedät mitään niin kertokaa . Kiitos!
Tarve käteisen auto korjaus , laskut , sairauskulut , pieni remodels ja lomat ? Levitä qhhdu [HTML_REMOVED]auto pawn[HTML_REMOVED] xlcnr ottaaAuto otsikko lainaa . Otsikko lainahakemukset ovat itse asiassa varsin helppoa . Lisäksi joudut auto otsikko laina on oikeutettu oman auton arvoa , meidän maksu osasto ovat menossa lanka budjettiasekkitilipalvelua sama päivä ! Koskaonline- toimittaja auton otsikko lainat , sovellus ei päänsärkyä kuuluvakätevästi oman omaisuuden tai toimistossa . Kaikenlainen linjat odottamaan vuonna , ei hämmennystä . Juuri nyt eniten käteisennakkoa lainoja haluavat ostaa nopeudella 300 % plus ? Eroon suuri kiinnostuksen pyytämälläotsikon lainaa meiltä .
Kirjoita enemmän , thats kaikki mitä minulla on sanottavaa . Kirjaimellisesti , tuntuu kuin olisit vedonnutvideon voit tehdä piste . Te selvästi tiedätte , mitä olet puhumme , miksi tuhlaa tiedustelutietoja vain lähettämistä videoita blogin kun voisi antaa meille jotakin valaisevaa lukea ?
Howdy ! Olen töissä surffaus noin blogisi minun uusi iPhone 3GS ! Halusin vain sanoa rakastan lukea blogiasi ja odotan kaikki viestit ! Jatkahyvää työtä !
Ytimeen kirjoittamista samalla näy kohtuullisen alunperin , ei oikein istu hyvin minulle jonkin ajan kuluttua . Jossain sisälläkohdat olet itse onnistuneet tekemään minulleuskova , mutta vainhyvin lyhyen aikaa. Olen kuitenkin saanutvikaa hyppää oletuksiin ja saatat tehdä hyvin täyttämään aukot . Jos olet itse voi saada sen aikaan , voisin varmasti olla hämmästynyt .
Makea blogi ! Löysin sen etsiessään Yahoo News . Onko Teillä ehdotuksia siitä, miten saada lueteltu Yahoo News ? Olen yrittänyt vähän aikaa, mutta en koskaan näytä saada sinne ! Arvostan sitä
Hmm ei kukaan muu on ongelmiakuvien tässä blogissa lastaus ? Yritän selvittää, jos seongelma minun loppumista tai jos se onblogi . Kaikki palaute olisi tervetullutta . owlon [HTML_REMOVED]payday loans toronto[HTML_REMOVED] cwmbd
Moi vain halusin antaa sinullenopean heads up . Sanoja artikkeli näyttävät pakoilunäytön Ie . En ole varma onko tämäformaatti kysymys tai jotain tekemistä Selainvaatimukset mutta en tajunnut olin kirjoittaa kertoa . Muotoilu näyttää hyvältä vaikka! Toivottavasti saatasian piakkoin. kiitos